Junnuryhmä
Bujinkan Shinden Dojo Vantaa järjestää 10-14 vuotiaille harrastajille omat treenit kaksi kertaa viikossa. Näissä treeneissä harjoitellaan bujinkanin perusteita erilaisten leikkien ja pelien kautta.
Junnujen treeneissä käytetään neljää lajille tyypillistä asetta: pitkää ja lyhyttä puista keppiä, puista puukkoa sekä puista miekkaa. Harjoitteluvälineet voivat olla myös pehmustettuja. Muita aseita treenataan leireillä ja aikuisten jatkoryhmässä.
Junnutreenaajille järjestetään omia leirejä, joilla perehdytään syvemmin harjoittelun eri osa-alueisiin, tavataan treenaajia muilta paikkakunnilta ja pidetään hauskaa yhdessä. Keväisin on yleensä istuttu iltaa nuotiolla, grillattu, uitu ja saunottu. Opettajina toimivat seuramme mustat vyöt sekä junnujen omat opettajat.
Junnuryhmä on avoin myös alle 10-vuotiaille lapsille. Tällöin vanhempien tulee kuitenkin harkita osallistumista yhdessä opettajan kanssa.
